Koiran akupunktio

Koiran akupunktio voi olla apuna, kun hoidetaan esimerkiksi koirien tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvia kiputiloja.

Sitä käytetään hoitomuotona sekä yksin että yhä useammin yhdessä kipulääkitysten ja eri kipulääkeyhdistelmien sekä ravintolisien ja muun tukihoidon kanssa.

Miten koiran akupunktio toimii?

Akupunktio on vanha hoitomenetelmä, jonka juuret ovat kiinalaisessa lääketieteessä. Vaikka akupunktion vaikutusmekanismeja ei vielä täysin ymmärretä, sen on todettu lisäävän endorfiinien eritystä ja vähentävän kivun tuntemuksia. Myös länsimaisen lääketieteen harjoittajat ovat havainneet akupunktion auttavan kroonisen kivun lievityksessä esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksista ja ihosairauksista kärsiviä potilaita.

Mitä akupunktiolla hoidetaan?

Akupunktiolla hoidetaan mm. koiran nivelrikkomuutosten aiheuttamia kipuja sekä jäykkyyttä, ontumista ja haluttomuutta liikkua. Myös erilaisia koirien selkävikoja ja selkärangan nikamasillottuman eli spondyloosin aiheuttamia kipuja, hermojen pinnetiloista johtuvia särkyjä tai lieviä halvausoireita, kuten esimerkiksi välilevypullistumaa eli ”mäyräkoirahalvausta” voidaan lievittää akupunkion avulla. Koirien tuki- ja liikuntaelinsairauksissa akupunktion hoitovaste on eri tutkimusten mukaan 70–95 prosenttia. Akupunktiolla voidaan hoitaa koirien hormonaalisia ongelmia, mm. valeraskautta, kiimattomuutta ja ylipitkää kiimaa sekä vähentää uroskoirien häiritsevää yliseksuaalista käyttäytymistä.

Kuka koiran akupunktiohoitoja antaa?

Ennen akupunktiohoidon aloittamista potilaan vaivasta tulee olla tarkka diagnoosi. Evidensiassa akupunktiohoitoja eläimille antavat vain akupunktiota opiskelleet tai pelkästään akupunktioon perehtyneet eläinlääkärit.

Palvelua tarjoavat eläinlääkäriasemat

Odota, eläinlääkäriasemien tiedot latautuvat