Koiran silmätarkastus

Koiran virallinen silmätarkastus tehdään, jotta voidaan ennaltaehkäistä perinnöllisten silmäsairauksien esiintymistä.

Roduissa, joissa on ilmennyt perinnölliseksi oletettuja silmäsairauksia, tulisi jalostukseen käytettävät koirat tutkia säännöllisesti 1–2 vuoden välein. Silmätarkastus voidaan tehdä yli kuuden viikon ikäisille koirille, mutta monet perinnölliseksi oletetut silmäsairaudet puhkeavat vasta 1–2 vuoden iän jälkeen. Vaikka koiraa ei aiottaisikaan käyttää jalostukseen, on silmät hyvä tutkia esim. 2-, 4- ja 7-vuotiaana, varsinkin, jos rodussa tai suvussa esiintyy silmäsairauksia.

Miten silmätarkastus tehdään?

Silmätarkastuksessa koiran silmäterät laajennetaan silmätipoilla, jotka annetaan noin puoli tuntia ennen tutkimusta. Potilasta ei tarvitse rauhoittaa tutkimusta varten. Laajentavien tippojen vaikutus kestää koiralla 4–6 tunnin ajan, jolloin silmät voivat olla valonarat. Tutkimus on koiralle kivuton, eikä tiineyskään ole esteenä tutkimukselle.

Virallisessa silmätarkastuksessa eläimen silmät tutkitaan silmänpohjan, lasiaisen, linssin, värikalvon, etukammion, sarveiskalvon, sidekalvon ja luomen rakenteiden poikkeavuuksien varalta. Vähimmäisvaatimuksena on, että tutkimuksessa käytetään silmäterää laajentavaa lääkitystä, silmänpohja tutkitaan epäsuoran oftalmoskoopin (valolähde + linssi) avulla ja että muut silmän osat tarkastetaan biomikroskoopin (>10 x suurennos) avulla. Lisätutkimukset merkitään erikseen. Osa näistä, mm. kammiokulman tähystys (gonioskopia), tulisi suorittaa ennen silmäterää laajentavaa lääkitystä.

Virallinen silmätarkastus – edellytykset

Tutkittavan koiran tulee olla tunnistusmerkitty, jotta tulos on virallinen. Löydökset kirjataan viralliselle silmätarkastuskaavakkeelle ja tulokset tallennetaan Suomen Kennelliiton rekisteriin. Tulokset ovat julkisia perinnöllisten silmäsairauksien osalta.

Virallisia silmätarkastuksia saa Suomessa tehdä ja virallisia lausuntoja antaa vain ECVO:n (European College of Veterinary Ophthalmologists) hyväksymät ja Kennelliiton nimeämät silmätarkastuseläinlääkärit. Evidensiassa virallisen silmätarkastuksen tekee aina hyväksytty silmätarkastuseläinlääkäri. Klinikat, joilla silmätarkastuksia tehdään, ovat silmäsairauksien Evidensia-erikoisklinikoita.

Tutustu myös muihin virallisiin terveystutkimuksiin

Lisätietoa seuraavista silmätarkastuksista saat palvelua tarjoavilta Evidensia-eläinlääkäriasemilta!

Palvelua tarjoavat eläinlääkäriasemat

Odota, eläinlääkäriasemien tiedot latautuvat