Palvelut Kissoille

Kissojen magneettikuvaus

Magneetti- eli MRI-kuvauksessa saadaan korkealaatuisia ja tarkkoja anatomisia kuvia pehmytkudoksista ilman röntgensäteitä.

Mitä magneettikuvauksella tutkitaan?

MRI on hyödyllinen varsinkin aivojen ja selkäytimen sekä neurologisten sairauksien tutkimiseen ja diagnosoimiseen. Magneettikuvausta voidaan myös käyttää mm. nivelten, esimerkiksi polven kierukan vaurioiden, nenän ja nielualueen sekä keski- ja sisäkorvan tutkimiseen.

Magneettikuvaus käytännössä

  • Ennen kuvausta kissalle tehdään neurologinen, ortopedinen tai muu kliininen tutkimus tarkan kuvausalueen määrittämiseksi, sillä eläintä ei voida kuvata päästä jalkoihin yhdellä kuvauskerralla, vaan kuvausalue rajoittuu magneetin ja kuvauskelan koon mukaan.
  • Kissa on magneettikuvauksen aikana narkoosisssa, sillä sen aikana eläin ei saa liikkua. Narkoosi voidaan kuitenkin pitää hyvin kevyenä, koska kuvaus on kivutonta.
  • Kissa asetetaan kuvauspöydälle magneetin alapuolelle, kuvattava kohta mahdollisimman lähelle kelaa. Eläimestä kuvataan eri sekvenssejä ja tehdään 3-ulotteisia leikkeitä, jotka saadaan heti nähtäväksi monitorille. 

Mihin MRI-kuvaus perustuu?

Magneettikuvauksessa ei tarvita ionisoivaa säteilyä, toisin kuin CT:ssä ja röntgenkuvauksessa. MRI-menetelmä perustuu eläimen kehossa olevien molekyylien ja atomien reagointiin laitteen magneettikentässä. Kun kissan kehonosa asetetaan magneettilaitteeseen, vetyatomien ytimien magneettikentät asettuvat ulkoisen magneettikentän suuntaiseksi, jota voidaan muuttaa ulkoisilla radioaalloilla. Energia palautuu heikkoina radioaaltoina, joiden ominaisuuksia kyetään mittaamaan ja niiden avulla tietokone luo magneettikuvan.

Tiedustele lisää magneettikuvauksesta Evidensia-eläinlääkäriasemiltamme ja -eläinsairaaloistamme.

Varaa aika

Ajankohtaista

05.11.2018

Kiitä klinikkaa – voita tuotepalkinto!

Eläinlääkärit ja hoitajat ovat sinun ja eläinystäväsi apuna, arjessa ja hädän hetkellä.

Uusi 24/7 päivystävä eläinsairaala avataan Tampereelle
01.11.2018

Uusi 24/7 päivystävä eläinsairaala avataan Tampereelle

Tampereen Evidensia-eläinlääkäriasema laajentaa toimintaansa ja avaa keväällä 2019 ympäri vuorokauden palvelevan pieneläinsairaalan.

Evidensia on jälleen Koiramessujen yhteistyökumppani
12.10.2018

Evidensia tuottaa eläinlääkäripalvelut Koiramessuille

Evidensia toimii Koiramessujen virallisena yhteistyökumppanina jo viidettä kertaa.