Kissan lisääntymispalvelut

Kissojen lisääntymispalveluihimme kuuluvat tutkimukset, asiantuntijoidemme neuvot ja hoito ovat apunasi, kun suunnittelet jälkeläisiä kissallesi. Tavoitteemme on yhteinen: terveet ja hyvinvoivat pennut.

Lisääntymistutkimukset ja tiineystarkastukset

Kun tarvitaan apua kollin tai nartun tiinehtymättömyyteen tai tiineysongelmiin, keskitytään fysiologisten perusongelmien lisäksi mm. tarttuviin tauteihin, muiden infektioiden tutkimiseen, mahdollisiin geneettisiin häiriöihin sekä muiden sisäeritysrauhasten toiminnan tutkimiseen. Varhaisella tiineystarkastuksella sekä tiineyden hormonaalisella seurannalla ja ultraäänitutkimuksilla on suuri merkitys tiineyden ongelmien selvittelyssä.

Synnytyksen avustaminen ja pikkupentujen hoito

Synnytysten avustaminen ongelmatapauksissa alkaa tilanteen määrittelyllä. Ensin arvioidaan synnytystilanne sekä pentujen ja emän kunto, ja tämän jälkeen tehdään ratkaisu, mihin toimenpiteisiin ryhdytään.

Klinikalla normaaliteitse syntyneiden pentujen tilannetta seurataan ja autetaan emää pääsemään alkuun imetyksessä. Heikkoina syntyneille pennuille voidaan antaa lisähappea ja niitä voidaan lämmittää. Keisarinleikkauksella syntyneet pennut voivat tarvita intensiivisempää hoitoa.  Pikkupennun ensimmäiset kolme viikkoa ovat riskialttein elämänvaihe. Mikäli tänä aikana – ns. neonataalikautena – ilmenee ongelmia, pyrimme selvittämään syyn ja hoitamaan pientä potilasta.

Kysy lisää lisääntymispalveluistamme lähimmältä Evidensia-eläinlääkäriasemaltasi!

Palvelua tarjoavat eläinlääkäriasemat

Odota, eläinlääkäriasemien tiedot latautuvat