Palvelut Kissoille

Kissan kotikäynti ja noutopalvelu

Eläinlääkärin kotikäynti on paikallaan erityisesti silloin, kun kissan kanssa on hankalaa tulla vastaanotolle tai kun halutaan rauhallinen ympäristö esimerkiksi lemmikin eutanasialle.

Mitä toimenpiteitä kotikäynneillä voi tehdä?

Kotikäynneillä tehtäviä toimenpiteitä ovat mm. rokotukset, yleistutkimukset, eutanasiat, kontrolliverinäytteiden otto ja ennalta sovittuna monet muut toimenpiteet. Voimme myös arvioida klinikalla tarvittavan hoidon tai diagnoosin tarpeen ja varata jatkoajan vaikka heti.

Eläinlääkärin kotikäynti helpottaa asiointia

Kotikäynti helpottaa kissan omistajan elämää, koska lemmikkiä ei tarvitse itse kuljettaa eikä siirtää. Kotikäynti pitää lemmikin levollisempana ja sen tutkiminen on usein helpompaa kotioloissa. Kotikäynti säästää lemmikin omistajan aikaa ja vaivaa.

Noutopalvelu kissoille

Myös kissan noutopalvelu on mahdollinen, mikäli lemmikin tila tai hoito vaatii sen tuomisen eläinlääkäriasemalle ja omistajan on syystä tai toisesta hankalaa tehdä se itse. Noutopalveluun kuuluu myös eläimen palauttaminen kotiinsa, ellei toisin sovita. Noutopalvelua käytettäessä kissan tulee olla valmiina kuljetuskopassaan sitä haettaessa.

Rauhallinen ympäristö kissan viimeiselle matkalle

Lemmikin lopettaminen on yksi yleisimpiä kotikäynnin syitä. Lemmikistä luopuminen kodin rauhassa on monien asiakkaidemme toivoma vaihtoehto. Eutanasian yhteydessä toimitamme kissan klinikallemme odottamaan tuhkaukseen toimittamista.

Kotikäyntejä pääkaupunkiseudulla

Kotikäyntejä voimme tehdä säännöllisesti pääkaupunkiseudun alueella (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) sekä Sipoossa ja mahdollisuuksien mukaan myös Tuusulassa ja Keravalla.  Teemme käyntejä arkisin (ma–pe) klo 9-20. Voit myös tiedustella akuuttiaikoja.

Huomioithan, että ainoastaan oheisesta Varaa aika -valikosta löytyvät Evidensia-eläinlääkäriasemat tekevät kotikäyntejä.

Varaa aika

Ajankohtaista

Lämpöhalvaus uhkaa koiraa helteillä.
16.07.2018

Lämpöhalvaus uhkaa lemmikkejä helteellä

Lämpö voi tehdä lemmikin olon tukalaksi.

Sinilevää on nyt meri- ja järvialueilla runsaasti.
16.07.2018

Toimi näin, jos koirasi saa suuhunsa sinilevää

Helle hellii koko Suomea, mutta vedessä viilentymistä suunnittelevan on syytä olla varovainen.

09.07.2018

Vikatilanne puhelinjärjestelmässä korjattu

Klinikoillemme ohjautuvissa puheluissa ilmeni torstaina 9.7. häiriöitä operaattorin teknisten ongelmien vuoksi.