HOITOVINKIT

Kannattaako vanhan lemmikin hampaat hoitaa?

Hampaiden hoitamatta jättäminen on vanhalle lemmikille selvästi suurempi riski kuin hampaiden hoito nukutuksessa, sillä hoitamatta jättäminen voi aiheuttaa kroonista kipua.

Ikääntyvän lemmikin ruokinta

Kissat ja koirat elävät nykyään pidempään, mikä johtuu ruokinnan ja eläinlääketieteen kehittymisestä. Useimmat meistä ovat onnellisia saadessaan viettää enemmän aikaa nelijalkaisten ystäviemme seurassa. Mutta mitä ikääntyminen todella tarkoittaa lemmikkisi kannalta?

08.08.2018 - , , ,

Koiranpennun ruokinta ja tarvikkeet – miten valmistautua pennun tuloon?

Mitä tarvikkeita hankkia uudelle pennulle? Miten ruokkia pentua? Milloin pennun on syytä tavata eläinlääkäri? Asiantuntijamme vastaavat!

31.07.2018 - ,

Haaveissa koiranpentu? – Näin hankit pennun vastuullisesti

Mistä pennun löytää? Miten tunnistaa vastuullisen kasvattajan? Mitkä ovat merkkejä terveestä pennusta? Asiantuntijamme vastaavat!

Koiran ensiapu metsässä

Metsästyskoiraa tai muuten luonnossa liikkuvaa lemmikkiä uhkaavat monet tapaturmat, joihin omistajan on hyvä varautua jo ennakkoon pakkaamalla mukaan ensiaputarpeet myös koiralle.

25.05.2018 - , ,

Miksi koira syö ruohoa?

Se, että koira syö toisinaan pieniä määriä ruohoa, on normaalia ja sallittua, mutta hyvin voimakkaan ns. laiduntamiskäytöksen ilmetessä voi olla syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

25.01.2018 - , ,

Kudosten uusiutumista edistävät hoidot ortopediassa

Kantasoluhoidot, PRP-hoidot sekä COPLA Scafford -istute ovat uusia innovaatioita pieneläinortopediassa.

23.01.2018 - , ,

Kuusi kysymystä koiran tai kissan nukutuksesta – Eläinlääkäri vastaa!

Anestesia eli nukutus ja rauhoitus ovat jokapäiväisiä toimenpiteitä eläinlääkäriasemilla.

20.10.2017 -

Koirien tavallisimmat sydänsairaudet

Koirien sydänsairaudet ovat melko tavallisia; niitä tavataan noin 10 %:lla koirista ja eniten niitä esiintyy ikääntyvillä koirilla. Läppävika eli endokardoosi on tavallisin koiran sydänsairaus, seuraavaksi eniten tavataan dilatoivaa sydänlihasrappeumaa. Synnynnäisiä sydämen kehityshäiriöitä on n. 5 % kaikista sydänsairauksista.

25.09.2017 -

Leishmanioosi on tuontikoirien tauti

Hietasääsken piston mukana leviävä leishmanioosi on zoonoosi, eli se voi tarttua sekä eläimiin että ihmisiin. Euroopassa tautia esiintyy yleisesti Välimeren alueen maissa.

18.09.2017 - , ,

Tarvitseeko vanha koira tai kissa rokotukset?

Rokotuksia suositellaan jatkettavaksi koko lemmikin elämän ajan.

13.09.2017 -

Koiran sikaripunkki ja demodikoosi

Koiran demodikoosi on ihosairaus, jonka aiheuttaa koiran karvatupessa asuva pieni loinen, sikaripunkki.

13.09.2017 -

Koiran pemfigus

Pemfigus-sairaudet ovat autoimmuunipohjaisia rakkuloita aiheuttavia ihosairauksia, joita tavataan myös ihmisillä

13.09.2017 -

Koiran sokeritauti eli diabetes

Koiran sokeritauti on melko yleinen sairaus vanhenevilla koirilla. Omistajille koiran sokeritauti tulee mieleen, jos koira juo ja virtsaa liikaa.

13.09.2017 -

Koiran nisäkasvain

Koiran nisäkasvaimet ovat tavallisimpia koiran kasvaimia. Niitä esiintyy yleisimmin vanhoilla leikkaamattomilla nartuilla

13.09.2017 -

Koiran verinen ripuli (HGE)

Hemorraaginen gastroenteriitti (HGE) eli akuutti verinen maha-suolikanavan tulehdus on nopeasti etenevä oireiltaan raju sairaus. Lue lisää!

13.09.2017 -

Koiran tulehduksellinen suolistosairaus eli IBD

Koiran tulehduksellinen suolistosairaus eli IBD (inflammatory bowel disease) on krooninen sairauden tila, jossa ruoansulatuskanavan seinämään kerääntyy runsaasti tulehdussoluja aiheuttaen koiralle kroonisen suolistotulehduksen.

13.09.2017 -

Koiran emätintulehdus

Koiran emätintulehdus eli vaginiitti tarkoittaa tulehdustilaa koiran synnytysteissä. Koiran emätintulehdus jaotellaan nuorten koirien juveniiliin vaginiittiin (yleinen) ja aikuisten vaginiittiin.

13.09.2017 -

Koiran haimatulehdus

Koiran haimatulehdus saattaa lievänä jäädä jopa huomaamatta, kun taas vakavampaan tulehdukseen koira voi menehtyä.

13.09.2017 -

Koiran epilepsia

Koiran epilepsia eli ”kaatumatauti” on yleisin koirilla esiintyvä neurologinen sairaus.

13.09.2017 - ,

Koiran korvatulehdus

Koiran korvatulehdus on yksi yleisimmistä koiraa vaivaasista sairauksista. Koiran korvatulehduksesta puhuttaessa tarkoitetaan ulkokorvantulehdusta (otitis externa), mutta koiran korvatulehdus voi myös sijaita väli- ja sisäkorvan osissa vaikkakin harvemmin.

13.09.2017 - ,

Koiran kohtutulehdus

Aikuiset, steriloimattomat nartut ovat alttiita märkäiselle kohtutulehdukselle.

13.09.2017 - , ,

Koiran virtsatietulehdus

Bakteereiden aiheuttama koiran virtsatietulehdus on yleinen koirilla esiintyvä tulehdussairaus.

13.09.2017 - ,

Koiran nenäpunkki

Koiran nenäpunkki (Pneumonyssoides caninum) on yleinen loinen, joka elää koiran nenä- ja poskionteloissa.

24.08.2017 - , ,

Akuutti koiran ripuli

Ripuli on yleinen koiria koetteleva sairaus, johon voi olla monia syitä.

07.07.2017 - , ,

Punkkien levittämät sairaudet koiralla ja kissalla

Punkin välityksellä kissaan tarttuvia sairauksia ovat bakteeritaudit borrelioosi ja anaplasmoosi, jotka voivat tarttua kissaan aikaisintaan noin vuorokauden kuluttua punkin kiinnittymisestä.

07.07.2017 - ,

Myrkytys koiralla

Myrkytyksen oireita voivat olla esimerkiksi väsymys, apaattisuus, ruokahaluttomuus tai vaaleat limakalvot.

07.07.2017 - , ,

Koiran virtsakivet

Koiran virtsakivet voivat vakavimmillaan aiheuttaa virtsamyrkytystilan, joten virtsaamisvaikeudet on aina syytä tutkia nopeasti ja huolella.

22.06.2017 - ,

Eläinlääkäri: Näiltä sairauksilta suojaat koirasi rokottamalla sen

Suurin osa koiranomistajista pitää eläinystävän ennaltaehkäisevää perusterveydenhoitoa tärkeänä. Mutta miksi ja minkälaisia sairauksia vastaan oikeastaan rokotamme?

23.05.2017 - , , ,

Fysioterapeutin vinkit: Näin pidät koirasi kunnossa

Kesä on aktiivisinta harrastusaikaa, jolloin koirat halutaan pitää erityisen hyvässä kunnossa, kertoo fysioterapeutti Kati Kallio.

13.04.2017 - , , ,

Anita ja tyypit punkkikäynnillä – Eläinlääkäriltä joka lemmikille toimivin punkkihäätö

Eläinlääkäri suosittelee huolellisen terveystarkastuksen ja kattavan taustatietojen selvityksen avulla lemmikille sopivimman lääkityksen punkkeja vastaan.

21.03.2017 - , , ,

Eläinlääkäri: Huomioi nämä 5 asiaa punkkilääkkeen valinnassa

Kun luonto herää kevääseen, heräävät myös lemmikinomistajille tutut harmin aiheet – punkit. Suojaa eläinystäväsi ajoissa ja ehkäise punkkien puremat. Tiesitkö sinä nämä viisi faktaa puutiaisista?

05.02.2017 - , ,

Antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri koiralla – Mikä MRSP?

Tärkeimpiä keinoja MRSP-infektioiden vähentämiseksi ovat antibioottien vastuullinen käyttö ja hyvä hygienia.

Sulon blogi: virallisiin tutkimuksiin valmistautuminen

Kaikki Suomen Kennelliittoon kuuluvat kasvattajat ovat sitoutuneet noudattamaan rotujen ja koirayksilöiden terveyttä edesauttavia ohjeita ja sääntöjä.

13.01.2017 - ,

Sulon blogi: luoksetulo ja jos pentu karkaa

Kun nimi kuuluu, Sulo viilettää pää viidentenä jalkana omistajansa luo. Taskusta löytyy nami tai pallo ja yhdessä pidetään bileet onnistuneen suorituksen johdosta. Aina ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa, joskus nenä saattaa unohtua hetkeksi ihaniin hajuihin tai kaverit vain ovat niin houkuttelevia, ettei aivan heti malta. Luoksetulo on hankala temppu!

Onko lemmikkisi lihava? Tarkista nämä 7 kohtaa!

Jopa joka kolmas lemmikki on ylipainoinen. Liikakilot on helpompi välttää kokonaan kuin taistella niistä eroon jälkikäteen, muistuttaa eläinlääkäri Marit Lindberg.

Lemmikki laihdutuskuurille? – Näillä vinkeillä onnistut!

Yhä useammalla kotisohvalla köllii ylipainoinen lemmikki, ja liikakilot ovatkin yksi kissojen ja koirien suurimmista terveysongelmista.

06.01.2017 - ,

Sulon blogi: koira on tärkeä kaveri

Moni asettaa itselleen uudenvuodenlupauksia vaikkapa uuden harrastuksen aloittamiseksi tai elintapojen muuttamiseksi, me täällä Sulon blogissa päätimme myös yhden lupauksen: muista arvostaa lemmikkiäsi vuoden jokaisena päivänä!

04.01.2017 - , ,

Eläinlääkäri: Näin suojaat lemmikkisi pakkasilla

Osa koiraroduista nauttii paukkupakkasista, osalle kylmät säät saattavat olla kova koettelemus. Kissa viihtyy useimmiten pakkasella parhaiten sisätiloissa.

Sulon blogi: uusivuosi pennun kanssa

Samalla kun valmistaudumme joulun viettoon, on syytä varautua myös uuteenvuoteen. Jos kyseessä on pentusi ensimmäinen uusivuosi, on ehkä syytä jättää vauhdikkaat juhlat rakettien ääressä tai kyläilemässä tämän kerran väliin ja jäädä kotiin varmistamaan, että kaikki sujuu hyvin. Turvalliset kokemukset pentuna ovat suuri panostus tulevaan elämään, eikä iän myötä yleensä paheneva äänipelko varmastikaan ole kenenkään toive.

Sulon blogi: joulun vaaranpaikat

Joulumieli on valloillaan myös Sulon kotona. Jouluvalot ovat jo ikkunassa ja kynttilöitä poltellaan, että pimeyden keskelläkin vallitsisi lämmin tunnelma.

08.12.2016 - ,

Koira pelkää raketteja – Varaudu jo nyt!

Vuodenvaihde aiheuttaa monille eläimille ahdistusta.

02.12.2016 - ,

Sulon blogi: koiralle joululahja?

Viime viikonloppuna vietettiin ensimmäistä adventtia, nyt onkin kääntynyt jo joulukuuksi – tässä vaiheessa toivottavasti jokaisella on jo hyvät heijastimet valaisemassa sekä koiraa että omistajaa!

Sulon blogi: koiran sterilisaatio tai kastraatio

Sulo on keksinyt uuden, ihanan jutun – tytöt! Murrosikä iskee päälle ja hajut tuntuvat vievän mennessään. Haastattelimme Evidensia Finnoon eläinlääkäri Rosa Maita, joka kertoi meille mitä on odotettavissa kun koira tulee sukukypsäksi ja mitä tarkoittaa koiran kastraatio tai sterilaatio.

Sulon blogi: hallikausi alkaa – onko kennelyskärokotus voimassa?

Talven tulon myötä moni koiraharrastaja siirtyy sisätiloihin. Agility tai tokon vauhdikkaat noutoliikkeet liukkaalla ulkokentällä voivat johtaa loukkaantumisiin, tuulen- ja pakkasensuojassa harrastaminen on helpompaa ja turvallisempaa.

16.11.2016 - , ,

Eläinlääkärin vinkit turvalliseen jouluun

Vietä huoleton joulu yhdessä eläinystäväsi kanssa!

Sulon blogi: kannattaako pentua pukea?

Loppuvuosi on tavallisesti täynnä kylmiä ja märkiäkin päiviä, erityisesti eteläisessä Suomessa ollaan tällä viikolla päästy nauttimaan paksusta lumipeitosta! Pienen pennun kanssa tällaiset kelit saattavat olla haastavia, kaljumahainen pikkupentu ei pitkään viihdy kyynärpäitä myöten hangessa tai loskassa ja samalla saattaa tuntua, että sisäsiistiksi opettaminenkin vain venyy ja venyy.

Sulon blogi: pimeällä pitää näkyä!

Mitäs tykkäätte tästä alkutalven lookista? Omistajalla uusi talvitakki ja lämpöiset kengät pakkasia ajatellen. Entäpä koiran uusi panta, jonka lukitukset varmasti kestävät vaikka tulisikin kylmempi keli?

03.11.2016 - , ,

Luopumisen hetki – Mitä lemmikin eutanasiassa tapahtuu?

Rakkaasta eläinystävästä luopuminen on lemmikinomistajan vaikein päätös.

Näin pidät seniorilemmikkisi nivelet kunnossa

Nivelille ystävällisiä liikuntamuotoja ovat liikkuminen esimerkiksi metsässä ja vedessä, muistuttaa ortopedi Esa Eskelinen.

Eläinlääkäri kertoo: Näin vanhuus vaikuttaa lemmikkiisi

Iäkkäille lemmikeille räätälöidyssä senioritarkastuksessa eläinlääkäri pyrkii löytämään ajoissa tyypillisimmät vanhan eläimen hyvinvointia huonontavat vaivat.

Sulon blogi: pennun iho-ongelmat

Syksy tuo mukanaan kosteat säät, pennun kanssa sateenvarjolle ja kumisaappaille voikin olla tarvetta, kun ulkoilukertoja päivän aikana kertyy. Joskus kosteat kelit voivat tuoda myös muita ongelmia. Märissä tassuissa pääsevät pöpöt muhimaan ja mikäli koira vielä nuolee jalkoja, voi varpaisiin hyvinkin iskeä tulehdus.

Sulon blogi: kasvavan koiranpennun ruokinta

Yksi tärkeimpiä lemmikin vointiin vaikuttavia asioita on sen ruokinta. Hyvä, laadukas ruoka edistää koiran hyvinvointia samalla tapaa kuin ihmisilläkin.

Sulon blogi: Mitä eläinlääkärissä tutkitaan, osa 3. Röntgentutkimus

Viime viikkoina olemme Sulon blogissa puhuneet joistakin eläinlääkäriaseman yleisimmistä tutkimustavoista haastatellen erikoiseläinlääkäri Laila Castrénia. Ensimmäisenä aiheena olivat verinäytteet, seuraavaksi tutustuimme ultraäänitutkimukseen. Tänään puolestaan matka jatkuu klinikalla viimeisessä osiossa, jossa aiheena on röntgentutkimus.

Sulon blogi: Mitä eläinlääkärissä tutkitaan, osa 2. Ultraäänitutkimus

Aloitimme viime viikolla sarjan, jossa käydään hieman läpi klinikoiden yleisimpiä tutkimusmenetelmiä. Sulo tutustui verinäytteisiin ja haastattelimme erikoiseläinlääkäri Laila Castrénia.

Kymmenen myyttiä lemmikin hampaiden hoidosta

Koirien ja kissojen hampaiden hoitoon liittyy paljon vääriä uskomuksia. Tiedätkö sinä totuuden?

Sulon blogi: mitä eläinlääkärissä tutkitaan, osa 1. verinäytteet

Ensimmäisten kotonaolokuukausien aikana annetut nelos- ja raivotautirokote suojaavat pentua hengenvaarallisilta taudeilta, viime viikolla puhuttiin myös tuikitärkeästä nuoren koiran niveltarkastuksesta. Koiran ensimmäisen elinvuoden aikana eläinlääkärissä tulee siis käytyä myös terveen pennun kanssa, terveystarkastukset ovat kuitenkin tärkeä osa sairauksien ennaltaehkäisyä, jolla taataan lemmikille pitkä ja hyvä elämä.

Sulon blogi: nuoren koiran ontumatutkimus

Tällä kertaa klinikalla ei olekaan kylässä Sulo, vaan Hugo!

Sulon blogi: Nuoren koiran lihashuolto

Koira on luotu liikkumaan ja erityisesti nuoressa koirassa virtaa tuntuu olevan pienen kylän edestä. Juttelimme Eläinsairaala Evidensia Hattulassa ja Eläinsairaala Evidensia Finnoossa työskentelevän eläinfysioterapeutti Päivi Vähäkosken kanssa siitä, miten nuoren koiran lihashoidosta kannattaa huolehtia. 

Sulon blogi: maitohampaiden vaihtuminen

Sulon ikeniä kutittaa kamalasti, on ihan pakko järsiä jotain. Hammaskalusto alkaa näyttää muutenkin hieman hullunkuriselta, olivatko ne etuhampaat muka ennen noin suuret – mitä ihmettä oikein tapahtuu? No Sulolla vaihtuvat hampaat!

08.08.2016 - ,

Koiran eroahdistus

Eroahdistus on yksi yleisimmistä koirien käytösongelmista, jonka hoito vaatii omistajalta pitkäjänteisyyttä.

08.08.2016 - ,

Ongelmakoirakouluttajan vinkit eroahdistuksen hoitoon

Eroahdistus on yksi yleisimmistä koirien käytösongelmista. Ongelmakoirakouluttaja Jaana Koukkula kertoo, miten opettaa lemmikki viihtymään kotona.

Sulon blogi: MyDogDNA

Sulon viime blogikirjoituksessa oltiin käymässä eläinlääkärissä 16-viikkoisrokotuksia varten. Tällä käynnillä tehtiin kuitenkin vielä yksi jännittävä juttu, nimittäin otettiin näyte MyDogDNA –testiin! 

Sulon blogi: 16-viikkoisrokotus ja lemmikkipassi

Kun koiranpentu on kuudentoista viikon ikäinen, on jälleen rokotuksen aika.

Sulon blogi: Kesän ensiaputilanteita, toinen osa

Alkukesästä kävimme Sulon blogissa läpi ensiapulaukun sisältöä, lämpöhalvaus, sekä kyyn ja hyönteisten puremia. Tällä kertaa vuorossa on kesän ensiaputilanteiden toinen osuus.

Sulon blogi: koiraharrastukset

Nyt kun Sulo on saanut rokotuksensa, se pääsee turvallisesti tutustumaan muihin koiriin ja aloittamaan koiraharrastuksia. Pennun kanssa treenit ja koulutukset eivät vielä ole kovinkaan vakavamielisiä, mutta niistä opitut taidot ovat silti tuiki tärkeitä arkielämän ja tulevien harrastusten kannalta.

Sulon pentublogi: koiranpennun sosiaalistaminen

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Sama pätee myös koiranpennun sosiaalistamiseen. Pentu oppii herkästi hyvät – ja huonot – kokemukset pentuajaltaan, joten laadukkaaseen sosiaalistamiseen kannattaa käyttää aikaa.

29.06.2016 - ,

Kissan tai koiran syöpä

Syövän eli pahanlaatuisten kasvainten oireet ovat usein vaihtelevia.

Sulon blogi: kun kaikki ei mene putkeen – tarina viheliäisestä maitohampaasta

Muutamaa päivää 12-viikkoisrokotuksen jälkeen Suloa illalla sohvalla rapsutellessa jokin on hassusti.

22.06.2016 - , , ,

Nämä kesäherkut eivät sovi lemmikille

Kesä on herkuttelun aikaa. Koirien ruokintaan perehtyneen eläinlääkärimme Minna Rinkisen vinkeillä sekä omistaja että lemmikki nauttivat omista kesäisistä makupaloistaan turvallisesti.

21.06.2016 - ,

Lemmikin virtsanäytteen ottaminen kotona

Näin otat näytteen kotona ennen käyntiä eläinlääkärillä.

20.06.2016 - , , ,

Eläinlääkäri neuvoo: ensiapulaukku koiralle

Lemmikin kanssa sattuu ja tapahtuu. Eläinlääkärimme vinkeillä kokoat koirallesi ensiapulaukun haavereiden varalle.

Sulon blogi: Pennun 12-viikkoisrokotus

Tänään on Sulon 12-viikkoisrokotuksen aika, Sulo saapuu omistajansa kanssa klinikalle hyvissä ajoin.

13.06.2016 - , ,

Näin tunnistat vesihännän

Uiminen saattaa aiheuttaa koiralle vesihännän, jonka hoitona on eläinlääkärin määräämä tulehduskipulääkitys.

10.06.2016 - , ,

Eläinlääkäri ohjeistaa: Toimi näin, jos lemmikki saa suuhunsa sinilevää

Sinilevä voi pahimmillaan aiheuttaa koiralle hengenvaarallisen myrkytyksen.

10.06.2016 - , , ,

Ampiaisen pisto koiralla tai kissalla

Ampiaiset, hyttyset, mäkäräiset ja paarmat kiusaavat myös kesäänsä viettäviä karvakavereita.

Sulon pentublogi: Ennen 12-viikkoisrokotusta

Kalenteria ruksiessa kotona huomataan, että Sulo on jo yksitoista viikkoa vanha – on aika soittaa eläinlääkäriasemalle.

09.06.2016 - , , ,

Kun lemmikki saa haavan

Pienet ja pinnalliset ruhjeet paranevat usein paikallishoidolla, kun taas syvemmät viiltohaavat on syytä ommella mahdollisimman tuoreina.

09.06.2016 - , ,

Eläinlääkärin ensiapuvinkit venähdyksiin

Kesällä koirien kanssa harrastetaan ja liikutaan muita vuodenaikoja enemmän. Liikunnan lisääminen ja kunnon kohottaminen on hyvä tehdä asteittain, jotta loukkaantumisilta vältytään.

Sulon blogi: Kesän ensiaputilanteita, ensimmäinen osa

Kesä alkaa, samoin alkavat lomat. Omassa pihassa talli valmistuu ja hevoset saapuvat laitumille. Sulo seurailee mielenkiinnolla kaviokkaiden menoa, mutta tarhaan ei ole asiaa, ettei satu hullusti. Onneksi koirakavereiden kanssa on muutenkin paremmat leikit.

02.06.2016 - , ,

Koira oksentaa

Koiran oksentamisen syynä on useimmiten jokin sopimaton ruoka, liiallinen ruokamäärä tai syöty esine esim. lelu tai lelun pala. Kyseessä voi myös olla virustartunta.

30.05.2016 - , ,

Eläinlääkäri vastaa: kannattaako koiralle leikata kesäturkki

Lemmikkien ihosairauksiin erikoistunut eläinlääkäri Kirsti Schildt kertoo, mitä hyötyä tai haittaa kesäturkin parturoinnista voi olla.

Sulo käy pentutarkastuksessa

Sulon elämässä riittää jännitystä, sillä kotona rakennetaan tallia! Kun ihmiset hääräävät pihalla pystyttämässä aitoja ja virittämässä tarhalankoja, ehtii pieni koira nähdä ja tutkia paljon. Kolinat ja äänet tulevat tutuksi kuin itsestään, kun Sulo ihmettelee remontoijia.

Sulon pentublogi: Kynsien leikkuu

O-ou, onko Sulo joutunut pinteeseen? Ehei, Sulon perheessä käsittelyä on harjoiteltu heti pennun saapumisesta asti, joten kynsien leikkaaminenkin alkaa olla tälle rohkealle pojalle jo arkipäivää!

Sulo tulee kotiin: miten valmistautua pennun saapumiseen

Tämä on Sulon tähänastisen elämän jännittävin päivä, se on viimein kylliksi vanha muuttamaan omaan kotiinsa!

Koiranpentua hankkimassa: Mistä koiranpentu hankitaan?

Pentulaatikon seinät natisevat, kun villi lauma saksanpaimenkoiranpentuja tutustuu porukalla maailmaan ja opettelee olemaan koiriksi.

04.05.2016 - , ,

”Varhaisrokotetun pennun kanssa voi liikkua rohkeammin”

Keeshondeja Jyväskylän kupeessa kasvattavan Kennel Ikurin Pia Vatanen suhtautuu varhaisrokotukseen myönteisesti, sillä rokotus mahdollistaa pennun sosiaalistumisen jo sen kehityksen herkimmässä vaiheessa.

Koiranpentua hankkimassa: Rodun valinta

Uudelle koiranomistajalle koirarotujen kirjo on pyörryttävän laaja, eikä rodun valinnassa kannatakaan kiirehtiä. Tärkeää on miettiä omaa elämäntilannettaan realistisesti, jotta lemmikki säilyy läpi ikänsä ilona koko perheelle.

Pennun kehitys: Pentulaatikosta maailmalle

Koiranpentu on syntyessään varsin avuton, silmät tai korvat eivät aukea vielä pariin viikkoon ja eteenpäin mennään vain ryömien. Emon lämpö ja hoito ovat välttämättömiä.

12.04.2016 - , ,

Hampaiden kotihoito

Lemmikit tarvitsevat yhtä säännöllistä hampaiden hoitoa kuin ihmisetkin.

12.04.2016 - ,

Murtuneiden hampaiden hoito

Hammasmurtumat on hyvä hoitaa nopeasti, sillä ne ovat koiralle kivuliaita ja saattavat märkiessään aiheuttaa ongelmia muissa elimissä.

12.04.2016 - , , ,

Näin otat ulostenäytteen loistutkimusta varten

Lemmikin loishäätölääkityksen tarve määritellään ulostenäytteestä tehtävän loistutkimuksen avulla. Kun pentuajan madotus on toteutettu huolellisesti, vain harva perhekoira tai sisäkissa tarvitsee loislääkitystä.

12.04.2016 - , ,

Varhaisrokotus mahdollistaa pennun oikea-aikaisen sosiaalistumisen

Uusi koirille 7-9 viikon ja kissoille 8-9 viikon iässä annettava varhaisrokotus suojaa pentua kriittisenä ajankohtana ja varmistaa turvallisemman elämän sen siirtyessä uuteen kotiin.

11.04.2016 - , ,

Pennun terveystodistus on osoitus kasvattajan vastuullisuudesta

– 7–9 viikon iässä tehtävä eläinlääkärin pentutarkastus antaa kasvattajalle tärkeää tietoa pentujen terveydestä. Pennun ostajan näkökulmasta yksilöllinen terveystarkastustodistus on osoitus kasvattajan vastuullisuudesta, kiteyttää ELT, pieneläinlääketieteen erikoiseläinlääkäri Karoliina Autio eläinsairaala Evidensia Tammistosta.

05.04.2016 - ,

Diabetes ja harmaakaihi koiralla

Diabetes eli sokeritauti on hyvin yleinen hormonaalisairaus koirilla ja se aiheuttaa suurimmalle osalle koirapotilaista ajan myötä harmaakaihin.

05.04.2016 - , ,

Harmaakaihi eli katarakta ja sen kirurginen hoito

Harmaakaihi on nimitys linssin valoa läpipäästämättömälle tiiviydelle, joka voi olla etenevä aiheuttaen lopulta yksilön sokeutumisen.

05.04.2016 - , ,

Elämä sokean lemmikin kanssa

Sokea lemmikki voi elää onnellista ja turvallista elämää, kunhan omistaja huomioi lemmikin ympäristössä tiettyjä seikkoja.

05.04.2016 -

Pektinaattiligamenttidysplasia eli silmän etukammiokulman kehityshäiriö

Pektinaattiligamenttidysplasia on synnynnäinen silmän etukammiokulman rakenteellinen kehityshäiriö, jossa pektinaattiligamentti muodostaa normaalin kampamaisen rakenteen sijasta paikallisesti tai laajemmin yhtenäisiä kudoslevyjä. Tämä voi altistaa ilman näkyvää syytä yksilön sairastumisen primaariin glaukoomaan eli silmänpainetautiin.

05.04.2016 - ,

Glaukooma eli silmänpainetauti

Glaukooma eli silmänpainetauti on sairaus, jossa silmän sisäinen paine kohoaa vaarallisen korkeaksi aiheuttaen silmän eri osien, erityisesti näköhermon pään ja verkkokalvon vaurioita.

05.04.2016 - ,

Punainen silmä

Punoitus on useimmiten sidekalvon tulehduksesta johtuvaa, mutta siihen voi liittyä myös useita vakavia silmän sairaustiloja, minkä vuoksi punoitus on syytä tutkia tarkoin.

05.04.2016 - ,

Vilkkuluomen ruston kiertymä

Kolmannen silmäluomen eli vilkkuluomen sisällä on T-muotoinen rusto, jonka vertikaali osa voi kiertyä rullalle, jolloin koko vilkkuluomi taipuu.

05.04.2016 - , ,

Koiran cherry eye eli kirsikkasilmä

Kolmannen silmäluomen eli vilkkuluomen tyvessä sijaitsevan kyynelrauhasen esiin pullahtaminen on usein nuorilla, alle vuoden ikäisillä koirilla esiintyvä perinnölliseksi oletettu silmäsairaus.

05.04.2016 - ,

Koirien kuivasilmäisyys, KCS

Keratokonjunktivitis sicca KCS eli kuivasilmäisyys on monella rodulla perinnölliseksi epäilty sairaus, jossa kyynelnesteen tuotto hiipuu osin tai kokonaan aiheuttaen silmään sarveiskalvon ja sidekalvon tulehdusta, kipua ja ajan kanssa jopa näkökyvyn heikkenemistä sarveiskalvon muutosten takia.

05.04.2016 - ,

Koiran polven ristisiteen repeämä ja sen hoito

Polven etummaisen ristisiteen repeämä on tavallisin koiran tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, ja sitä esiintyy monilla roduilla.

05.04.2016 - ,

Nuorten koirien nivelterveystarkastus

Nivelrikko on yleinen ja hankala koirien ongelma, joka aiheuttaa kipua ja heikentää lemmikin elämänlaatua. Paras hoitokeino on sen ennaltaehkäisy.

05.04.2016 - ,

Osteokondroosi, kyynärnivelen kasvuhäiriöt

Osteokondroosi on luutumishäiriö, jossa tavallisimmin jonkun nivelen nivelrusto paksuuntuu. Osteokondroosi -ongelmat ovat yleisimpiä suurilla, raskailla roduilla. Joissain tutkimuksissa on havaittu, että osteokondroosia on enemmän uroksilla kuin nartuilla.

05.04.2016 - , , ,

Koiran ja kissan silmävammojen ensiapu

Vaikka silmä sijaitseekin varsin suojaisessa paikassa kuopassaan osittain kallon sisällä, se voi vaurioitua monin tavoin. Vakavat silmävammat voivat aiheutua silmään kohdistuneesta kovasta iskusta, silmään osuneesta terävästä esineestä tai syövyttävien aineiden vaikutuksista.

05.04.2016 -

Reisiluun pään kuolio eli Legg Perthes -tauti

Pienikokoisilla koiraroduilla, erityisesti terriereillä, esiintyy sairautta, jossa reisiluun pään verenkierto häiriintyy kasvuiässä. Tämä sairaus tunnetaan myös nimellä Legg Perthes -tauti. Verenkierron häiriintyminen johtaa reisiluun pään kasvun häiriöön ja surkastumiseen sekä nivelrikkomuutoksiin.

05.04.2016 - , ,

Virallinen silmätarkastus

Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman, PEVISAn, mukaan tietyillä roduilla siitokseen käytettävillä koirilla tulee olla voimassaoleva, hyväksyttävä silmätarkastuslausunto.

05.04.2016 - ,

Lumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio

Lumpion sijoiltaanmeno on yleinen perinnöllinen ongelma pienikokoisilla koiraroduilla.

05.04.2016 - ,

Linssiluksaatio ja sen kirurginen hoito

Linssiluksaatio eli lemmikin silmän linssin sijoiltaanmeno johtuu linssin ripustinsäikeiden perinnöllisestä heikkoudesta. Sairaus vaatii leikkaushoitoa.

05.04.2016 - ,

Koiran lonkkavika eli lonkkadysplasia

Koiran lonkkanivelten kehityshäiriötä eli lonkkadysplasiaa esiintyy erityisesti suurilla, nopeasti kasvavilla koiraroduilla, mutta sitä esiintyy myös pienemmillä koiraroduilla ja kissoilla.

05.04.2016 - , ,

Koiran ja kissan nivelrikko

Nivelrikko eli arthroosi on yleinen lemmikkieläinten sairaus. Se on pitkäaikainen, krooninen tauti, jonka esiintyvyys lisääntyy iän myötä. Yleisimmin nivelrikkoa esiintyy kyynärnivelessä, lonkkanivelessä sekä polvessa ja kinnernivelessä.

05.04.2016 - ,

Koiran ja kissan kipu ja sen hoito

Lajikehityksen ja yksilönkin kannalta kipu on terveyttä ja lajin säilymistä edistävää, mutta pitkittyneestä ja voimakkaasta kivusta ei ole mitään hyötyä.

05.04.2016 - , ,

ERG eli elektroretinografiatutkimus

ERG-tutkimus on verkkokalvon sähköinen toimintatutkimus, jolla mitataan verkkokalvon fotoreseptorien eli verkkokalvon uloimman osan valoa ja värejä aistivien sauva- ja tappisolujen vastetta valolle.

05.04.2016 - ,

Koirien selkäsairaudet

Koirien selkäsairauksia on monia erilaisia, joista useimmat vaativat leikkaushoidon.

30.03.2016 - , , ,

Koiran ja kissan silmävammojen ensiapu

Vaikka silmä sijaitseekin varsin suojaisessa paikassa kuopassaan osittain kallon sisällä, se voi vaurioitua monin tavoin. Vakavat silmävammat voivat aiheutua silmään kohdistuneesta kovasta iskusta, silmään osuneesta terävästä esineestä tai syövyttävien aineiden vaikutuksista.

30.03.2016 - , ,

Luomien virheasennot ja niiden merkitys yksilön ja jalostuksen kannalta

Luomien virheasennot ovat melko tavallisia tietyillä rotukoirilla ja -kissoilla. Luomien sisään- ja uloskiertymät, liian suuret luomiraot sekä naaman ja luomien karvojen osuminen silmiin johtuu yleensä pään rakenteiden muodoista.

21.03.2016 -

Vesijuoksu koirien kuntoutuksessa

Vedellä on monia hyödyllisiä ominaisuuksia, joita voidaan hyödyntää koirien kuntoutuksessa. Näitä ominaisuuksia ovat mm. noste, hydrostaattinen paine ja viskositeetti.

Perinnöllisiä sairauksia voi hoitaa, kun koira tutkitaan varhain

Luuston, silmien ja sydämen virallisista tarkastuksista hyötyvät kaikki koirat – myös kotikoirat ja sekarotuiset.

21.03.2016 - , ,

Ehkäise koiranpennun liian nopea kasvu

Koiranpennun oikeanlainen ruokavalio ehkäisee lihomista, edistää koiran hyvinvointia ja takaa pennulle sopivan kasvuvauhdin. Sopivaan ruuan määrään vaikuttavat koiran rotu ja yksilölliset erot aineenvaihdunnassa.

09.03.2016 - , ,

Uutta: Eroon koiran turhasta matolääkityksestä

Koirille on suositeltu sisäloislääkitystä kahdesti vuodessa, mutta perheen ainoa koira ei useissa tapauksissa tarvitse matolääkitystä lainkaan.

09.03.2016 - , ,

Geenitesti avuksi koiran terveydenhoidossa

Evidensia ottaa ensimmäisenä eläinlääkäriasemaketjuna maailmassa käyttöön ainutlaatuisen MyDogDNA-testin koiran terveydenhoidon suunnittelussa.

09.03.2016 - ,

Tunnistatko vaivattomasti liikkuvan koiran?

Nivelvaivat ovat koirilla harmillisen yleisiä. Tunnistatko sinä vaivattomasti liikkuvan koiran? Katso video!

09.03.2016 - ,

Vinkit turvalliseen jouluun

Joulun herkut ja koristeet saattavat aiheuttaa yllättäviä vaaratilanteita lemmikkiperheissä. Katso muistilistasta, kuinka vältät ylimääräisen harmin, ja voit viettää joulua turvallisin mielin lemmikkisi kanssa!

09.03.2016 - , ,

Pidä lemmikkisi kilot kurissa

On helpompi välttää liikakilot kokonaan kuin taistella niistä eroon jälkikäteen – oli kyse sitten meistä ihmisistä tai eläinystävistämme. Lemmikkisi pulskistumista voit ehkäistä simppeleillä keinoilla.

09.03.2016 - , ,

Tunnista, onko lemmikkisi liian painava

Vaikuttaako koirasi haluttomalta lähtemään lenkille tai ovatko kissasi kylkiluut kadoksissa? Jos vastasit kyllä, on syytä tarkistaa, onko lemmikkisi kerännyt ylimääräisiä kiloja. Ylipainosta voi aiheutua eläimelle nopeasti terveysongelmia.

30.12.2015 - , ,

Vinkit lemmikin parempaan uuteen vuoteen

Uuteen vuoteen on hyvä varautua ajoissa, sillä paukkeesta ahdistuessaan lemmikki ei halua ulos, se voi menettää ruokahalunsa eikä kykene nukkumaan peloltaan.

11.11.2015 - ,

Ontumisen syy kannattaa selvittää ajoissa

Liikettä Niveliin- luentokiertue järjestettiin yhdeksällä paikkakunnalla lokakuussa yhteistyössä Univetin, Animagin ja Hill´s:in kanssa. Luentoja seurasi yhteensä yli 700 aktiivista lemmikinomistajaa. Koiralehti Caniksen toimittaja Sanna Karppinen kuunteli luentoa Tampereella, ja teki siitä muistiinpanot kaikille meille luettavaksi. Tampereella koirien nivelten hyvinvoinnista kiinnostuneet kuulijat kokoontuivat yliopistollisen sairaalaan tiloihin. Nivelvaivoista kertoi Tampereen Animagin eläinlääkäri Hanna-Leena Terhonen. Hän on työskennellyt […]

30.09.2015 - ,

8 merkkiä koiran nivelkivusta

Nämä merkit auttavat sinua tunnistamaan koiran nivelkivun kotona. Merkkeihin kannattaa reagoida nopeasti, sillä hoidolla voidaan useimmiten lievittää lemmikin kipua ja parantaa sen elämänlaatua.

25.07.2015 - , ,

Senioritarkastus on osa Eddien ja Wilman vuosihuoltoa

– Senioritarkastuksessa löydettyyn sairauteen ajoissa puuttuminen pidentää usein lemmikin aktiivista eläkeikää ja parantaa elämänlaatua, eläinlääkäri Sanna Mäkinen eläinlääkäriasema Evidensia Malmilta kiteyttää.

27.05.2015 - , ,

Kyyn purema koiralla tai kissalla

Kyyn purema voi olla koiralle tai kissalle hengenvaarallinen, joten purtu eläin on syytä aina viedä eläinlääkärille.

26.05.2015 - ,

Lämpöhalvaus

Tavallisimmin lämpöhalvaus uhkaa, kun lemmikki jätetään kesällä suljettuun autoon.

26.10.2014 - ,

Alakulmahampaat painavat kitalakeen tai ikeneen

Tällaisen purentavian syynä on yleensä kapea ja lyhyt alaleuka ja/tai alakulmahampaiden liian pysty asento (linguoversio). 

26.10.2014 - ,

Hampaiden kehityshäiriöt

Hypodontia eli muutamien hampaiden synnynnäinen puuttuminen hampaistosta on koiralla tavallinen löydös. 

15.10.2014 -

Koiran polven ristisiteen repeämä

Polven etummaisen ristisiteen  repeämä on tavallisin koiran tuki- ja liikuntaelimistön sairaus.

15.10.2014 -

Koiran nuljuluuongelmat

Nuljuluuongelmat ovat yleisimpiä isoilla ja raskasrakenteisilla koiraroduilla kuten esim. rottweilerilla.

26.07.2014 - ,

Koiran karies

Noin viidellä prosentilla koirista esiintyy niiden elämän aikana kariesta eli reikiintymistä tai hammasmätää.

26.07.2014 - , ,

Gingiviitti ja parodontiitti

Sekä gingiviitin (ientulehdus) että parodontiitin (hampaan kiinnityskudosten tulehdus) etiologia on plakki. 

21.02.2014 - ,

Narttukoiran sterilisaatio – perinteinen vai tähystysleikkaus

Onko tähystysleikkaus yhtä turvallinen vaihtoehto kuin perinteinen avoleikkaus? Miksi tähystysleikkaus maksaa enemmän? Miksi kannattaa valita tähystysleikkaus?

14.01.2014 -

Matkapahoinvointi

Koiran kanssa autolla matkustamisen tulisi olla kaikille paitsi turvallista myös mukavaa.

10.01.2014 -

Tassusiteen teko-ohje

Tassuside tehdään suojaamaan anturahaavaa, kynsivauriota tai muuta tassuhaavaa. Tassuside on tehty oikein, kun se pysyy lemmikin tassussa eikä purista sitä.

08.01.2014 - ,

Ksylitolimyrkytys

Ksylitolia sisältävien purukumien tai pastillien syöminen on koiralle vaarallista, sillä ksylitoli alentaa nopeasti koiran verensokeria ja saattaa aiheuttaa vakavan myrkytystilan.

20.12.2013 - ,

Suklaamyrkytys

Ihmiselle niin herkullinen suklaa on koiralle vaarallista. Mitä tummempi suklaa, sitä vaarallisempi se on koiralle.

16.12.2013 -

Koiran rokotukset ja rokotusohjelma

Rokottamalla pyritään ennaltaehkäisemään tai lieventämään tartuntatauteja.

01.12.2013 - ,

Koiran anaalirauhaset ja niiden ongelmat

Anaalirauhaseritteen tarkoitus on luonnossa ollut reviirin merkitseminen, sillä voimakkaan hajuinen erite on tehokas yksilöllinen tunniste.

26.11.2013 -

Koiran äänipelko

Uusivuosi raketteineen on äänikammoisen koiran ja omistajan painajainen. Parhaiten koiraa autetaan osoittamalla sille mahdollisimman rauhallinen ja hiljainen piilopaikka, johon koira voi vetäytyä ilotulituksen ajaksi. Jollei koira osaa hakeutua piiloon, osoitetaan sille tila (wc, vaatehuone, kylpyhuone tms.), johon koira voi aina halutessaan vetäytyä.

26.11.2013 -

Hot spot- ihottuma

Uivat koirat ja etenkin noutajat kärsivät usein kesäisin märkivästä, kipeästä ja lähes tyhjästä ilmaantuvasta ihottumaläiskästä eli hot spotista. Kosteus ja hautovat olot sekä ihon pintavauriot altistavat nopeasti kehittyvälle pinnalliselle ihon bakteeritulehdukselle. Tyypillisiä alueita ovat posket, kaula ja takaselkä

17.09.2013 -

Koirien sydänsairaudet

Yleistä sydänsairauksista Kardiomyopatiat, DCM, ARVC DCM, dilated cardiomyopathy, dilatoiva kardiomyopatia Diagnostiikka ja esiintyminen Kyseessä on vakava sydänlihassairaus, joka aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa. Primaarinen kardiomyopatia on perinnöllinen;  sekundaarinen kardiomyopatia taas muista sairauksista (esim kilpirauhasen vajaatoiminnasta) johtuva. Kliininen kuva on vaihteleva, samoin oireet. Diagnostiikan peruslähtökohtia ovat kliininen tutkimus; auskultaatio ja yleistutkimus. Varsinainen diagnoosi tehdään ultraäänitutkimuksen perusteella: sydämen laajentuma, […]