Ajankohtaista

06.09.2018

Lisääntymistieteen palvelut jälleen Evidensiasta

Mäntsälän eläinlääkäriasemalla on syyskuun alussa aloittanut lisääntymistieteisiin erikoistunut eläinlääkäri Tuire Tamminen.

Lisääntymistieteen erikoisalan palvelut palaavat muutaman vuoden tauon jälkeen Evidensiaan, kun Mäntsälän eläinlääkäriasemalla on syyskuun alussa aloittanut pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri, Dipl ECAR Tuire Tamminen.

Tuire on valmistunut eläinlääkäriksi vuonna 2005 ja suorittanut vuonna 2012 eurooppalaisen lisääntymistieteen erikoistumistutkinnon (Dipl ECAR). Vuonna 2013 Tuire valmistui pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi, ja hänellä on parhaillaan tekeillä väitöskirja koiran synnytysvaikeudesta (Koiran kohdun polttoheikkous ja oksitosiinireseptorit). Tuire on myös eurooppalaisen pieneläinten lisääntymistieteen, EVSSARin johtoryhmän jäsen ja hänen tavoitteenaan on perustaa tulevaisuudessa pieneläinten lisääntymisen tutkimusryhmä.

Tuire tekee Mäntsälässä toistaiseksi keinosiemennyksiä ja siirtospermanottoa. Mäntsälän eläinlääkäriasemalla ei ole sperman pakastusmahdollisuutta, vaan spermapakasteet voidaan säilyttää Evidensiassa Tampereen eläinlääkäriasemalla, josta tulevat myöhemmin löytymään myös kattavammat lisääntymispalvelut Tuiren siirtyessä myöhemmin syksyn aikana toimimaan sekä Mäntsälän että Tampereen klinikoilla.

Myöhemmin syksyllä Tuire tulee edellä mainittujen lisäksi hoitamaan myös gynekologian, andrologian, obstetriikan sekä urologian ja pehmytosakirurgian potilaita. Hän tulee tekemään myös mm. kiimakontrolleja, spermatutkimuksia ja pakastuksia, siirtospermalähetyksiä, keinosiemennyksiä, tiineystarkastuksia, vaginan ja virtsateiden tähystyksiä, tiineyden ja riskisynnyttäjien seurantoja, sekä hedelmällisyysongelmien ja pentukuolleisuuden selvityksiä. Myös neonatologiset ja endokrinologiset potilaat tulevat saamaan hoitoa Tuiren vastaanotolla.

Sekä Mäntsälän että Tampereen eläinlääkäriasemilta ovat saatavilla myös progesteronitestien tulokset saman päivän aikana.

Lisätietoa laajentuvista lisääntymispalveluista löydät aikataulujen varmistuessa Mäntsälän eläinlääkäriaseman  ja Evidensia Tampereen netti- ja Facebook-sivuilta.