Ajankohtaista

Pieni musta Toto-koira oli lemmikkien paras pudottaja. Kuvassa Toto katsoo iloisesti kameraan.
01.02.2017

Toto keveni kolmanneksen – Lemmikin lihavuus jää usein huomaamatta

Evidensia-eläinlääkäriasemilla järjestetyn lemmikkien painonpudotuskilpailun voitti cairnterrieri Toto.

Arviolta joka kolmas lemmikki on ylipainoinen. Kuten meille ihmisille, ylipaino voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia myös lemmikeille. Klaukkalalaisen Toto-koiran perhe ei kiinnittänyt lainkaan huomiota eläinystävänsä pyöristyneeseen ulkomuotoon ennen, kuin eläinlääkäri kehotti laittamaan koiran kiireesti laihdutuskuurille.

– Kun Toto kastroitiin pari vuotta sitten, sille alkoi kertyä painoa todella nopeasti. Toto on aina tykännyt syödä, ja ennen leikkausta se pystyikin syömään lähes mitä tahansa, nykyään ei enää mitään ylimääräistä, kertoo omistaja Maria Roche. 

– Kastraatio tai sterilisaatio ja lemmikin ikääntyminen ovat tavallisia syitä ylipainon kertymiselle, sillä ne hidastavat aineenvaihduntaa ja lisäävät ruokahalua. Kun päivittäiseen ruokavalioon ei huomata tehdä muutoksia ajoissa, liikakiloja voi kertyä vaivihkaa, eläinlääkäri Marit Lindberg eläinlääkäriasema Evidensia Järvenpäästä kertoo.

Onko lemmikki lihava? Tarkista nämä 7 kohtaa!

Toto voittojuhlassaan Evidensia Järvenpäässä ELL Marit Lindbergin rapsuteltavana.

Lisää yhteistä aikaa koko perheelle

Yhdeksänvuotiaan Toton laihdutusurakka alkoi toukokuussa, jolloin terrierin painoksi mitattiin 18,2 kg. Loppupunnituksessa joulukuussa paino oli pudonnut 12,5 kiloon – siis liki kolmasosan.

– Laihtumisen myötä Toto tuntuu löytäneen nuoruutensa uudelleen!

Roche arvioi painonpudotuksen olevan suurelta osin ruokavaliomuutoksen ansiota. Eläinlääkäriasemalla määritellystä dieetistä ja annosmääristä ei lipsuttu päivääkään ­– vaikka lapset toisinaan olisivatkin halunneet palkita koiraa kinkkusiivuin – vaan koko perhe oli mukana projektissa. Kilojen karisemiseen vaikutti myös lisääntynyt liikunta: viikonlopun pitkistä metsälenkeistä tuli rutiini ja koko perheelle yhteistä aikaa, josta kaikki nauttivat.

– Ennen Toto läähätti paljon, veti hihnassa ja ikään kuin röhki. Se ei ollut lainkaan ketterä ja sitä oli suoraan sanottuna hirveä katsoa. Nyt se on eloisa ja virkeä ja jaksaisi juosta vaikka kuinka pitkän matkan, Roche iloitsee.

– Toto on aina ollut luonteeltaan hellyydenkipeä, kiltti ja leikkisä. Ikääntyessään ja leikkauksen jälkeen se on rauhoittunut selvästi, vaikka rakastaakin yhä palloleikkejä ja nykyään myös metsälenkkejä. Välillä Toto katsoo kuin ihminen, ihan kuin se ymmärtäisi ja haluaisi keskustella.

Toton painonpudotuksesta tuli koko perheen projekti, jonka onnistumista juhlistettiin yhdessä.

”Vaa’alla yhtä usein kuin ihmiset” 

Ylipaino tuo herkästi mukanaan terveysongelmia, kuten diabetesta, sydänsairauksia, nivelvaivoja ja virtsatievaivoja. Se myös lisää riskejä nukutusta vaativissa toimenpiteissä. Ylipaino vaikuttaa myös suoraan lemmikin elinikään: normaalipainoset koirat ja kissat elävät yleensä 1–2 vuotta ylipainoisia lajitovereitaan pidempään.

– ­Hyvä uutinen on, että lemmikin laihtuessa terveysongelmat saattavat parantua nopeastikin ja samalla eliniänodote nousee, Lindberg muistuttaa.

Kuten ihmisillä, myös lemmikeillä kertyneiden liikakilojen pudotus voi olla haastavaa, ja Rochen mukaan onnistumisessa olikin avainasemassa eläinlääkäriasemalta saatu jatkuva tuki. Jotta kilot eivät pääsisi kertymään uudelleen, Toto saa palkinnoksi laadukasta Hill’s-koiranruokaa koko vuodeksi ja sen painoa seurataan myös jatkossa säännöllisesti.

– Toto käy nykyään vaa’alla yhtä usein kuin me ihmiset!

Eläinlääkärin vinkit lemmikin painonpudotukseen

Evidensian Paras Pudottaja 2016 – TOP 3

  1. sija: Cairnterrieri Toto, omistaja Maria Roche, Evidensia Järvenpää, -31,6 %, ruoka: Hill’s Metabolic
  2. sija: Kääpiöpinseri Timi, omistaja Outi Nurminen, Evidensia Hämeenlinna, -20,6 %, ruoka: Specific CKD
  3. sija: Monirotuinen Simba, omistaja Susanne Träskman, Evidensia Itäkeskus, -12,6 %, ruoka: Hill’s r/d

Palkitsemistilaisuuteen osallistuivat Toton perheen lisäksi kilpailussa kolmanneksi sijoittunut monirotuinen Simba omistajansa Susanne Träskmanin (oik.) kanssa ja vuoden 2014 voittaja, järvenpääläinen bichon frisé Napoleon omistajansa Sinna Laineen kanssa.

Evidensian Paras Pudottaja on kissoille ja koirille räätälöity valtakunnallinen ja omistajalle maksuton painonpudotusohjelma, jossa lemmikki punnitaan säännöllisesti ja sille suunnitellaan turvallinen, laihduttava ruokavalio.